SaijaMari

Tällä hetkellä työ on vienyt minut mennessään eikä lenkkitossut. Koronasta johtuen työmääräni on tuplaantunut, jonka takia lenkkeily- ja urheiluaika puolittunut. Tämä on ollut todella haastavaa aikaa minulle, koska olen joutunut taistelemaan henkisen minäni kanssa siitä, että nyt on hyvä hiljentää liikunnan osalta, koska työ syö niin paljon energiaa. Lepo on ollut tällä kertaa tärkeämpää kuin liikunta.Tällaisen ajattelun oppiminen minulle ei ole ollut itsestään selvyys. Henkisen itsensä työstäminen ja omien heikkouksien vahvistaminen on yksi tärkeä asia minkä olen äitiyden ja iän myötä saanut oppia. Helppoa se ei ole ollut tunnustaa itselle, että nyt et voi onnistua tässä vaan rauhoita menoa. Suosittelen ajattelemaan omaa jaksamista ja viemällä ajatukset siihen ääritilanteeseen, jossa tapahtuu se kaikkein pahin. Kannattaako sinne asti mennä? Mitkä ovat ne rajoitukset, joilla voit hiljentää vauhtisi ettet sinne asti päädy? Omassa tilanteessa pahin olisi ollut ylikuormitus ta

Naisten Kympin blogissa julkaistu kirjoitukseni: https://naistenkymppi.fi/kympin-naiset-saija-marin-blogi/ Kympin Naiset: Saija-Marin blogi 19.3.2020 Mitä kehosi ajattelee juoksemisesta? Meillä on niin hyviä kuin huonoja päiviä. On väsyneitä päiviä ja on aktiivisia päivä. Mutta mitä keho kertoo ennen lenkille lähtöä, sen aikana ja sen jälkeen? Itse monesti tunnen oman oloni todella hyväksi lenkin jälkeen. On ollut ehkä rankka työpäivä, vaativia työtehtäviä ja päiväkodista haettaessa odottaa väsyneet lapset. Itseni saaminen lenkille tämän combon jälkeen ei ole aina mikään itsensä selvyys. Useasti taistelen henkisen minäni kanssa lenkille lähdöstä sekä lenkin aikana tapahtuvasta tsemppaamisesta. Mutta usein lenkin jälkeen fiilis on hyvä, eikä itseänsä tarvitse moittia lenkin jälkeen. Paitsi päivänä, kun kirjoitin tätä postausta. Silloin se tapahtui. Oli kova henkinen työ saada itseni lenkille. Tekosyitä ei ollut: aurinkoinen ilma ja vapaapäivä. Mies katsoisi lapsia lenkin